On ollut hetken jo loistava olo, painan edelleen 58,1 eli en oo lihonnu takasin :) Pienistä asioista siis taas ilo on kiinni.
Ja tasapainon vuoksi kerrottakoon että olen eksynyt pahasti höyhenen kevyttä sivuille, mikä on oikeastaan melko huono juttu. Perusteluja tuskin tähän tarvitaan? Rekisteröidyinkin, vaikka ajattelin etten sitä tekisi nyt ainakaan. Väärin meni. Lisää motivaatiota, hyvä juttu, mutta lisää kiirettä laihtua entisestään. Huono juttu. En oikein edes viitsisi katsoa enää niin kovasti vain vaakaa, tahdon olla pieni ennemmin kuin kevyt. Vaikka painankin entistä vähemmän, niin ei vyötäröstä ole kadonnut piiruakaan. Ja taattu yököty aihe=koko päivä meni muuten kivasti, mutta kaupassa ollessani heitin tyhmänä ostoskoriini suklaa patukan! Otin ensin kokonaisen vesimelonin, kaikki pakolliset jutut ja suunnistin kassalla ja siinä se iski. Oikosulku. Miksi kaupoissa pitää juuri kassojen vieressä olla suklaa patukoita? Pelkkä karkkihylly on Niin paljon helpompi kiertää.
En ole saanut urheiltuakaan, koska olen kipeä edelleen. Koiran kanssa voi käydä pienellä lenkillä muutaman kerran päivässä, mutta siinä onkin sitten koko päivän liikkumiset. Olen pyrkinyt kävelemään portaat (viidenteen kerrokseen), mutta en saa edes sen vertaa joka kerta tehtyä kun olo menee niin huonoksi. Säälittävää marinaa
Ja sitten vielä maininta siitä, että käytiin tänään ravintolassa syömässä. Kaikkea muuta kuin terveellisesti... Apua.